Historiaa ja suunnitelmia

Olen ohjannut ryhmäliikuntatunteja vuoden 2007 toukokuusta lähtien. Kävin tuota ennen Les Millssin Body Jam -koulutuksen. Pikku hiljaa tuosta on lähtenyt urani ohjaajana. Ensimmäisen puolen vuoden aikana ohjaamiset keskittyi Body Jamin sekä kuntosalicircuitin ohjaamisiin. Vuoden 2008 alussa Body Jam jäi pois, ja suorastaan ponkaisin itseni eteenpäin. Tuntien määrä moninkertaistui, ja kevään 2008 aikana tuli ohjattua kaikkea laidasta laitaan. Oli BodyPilatesta, tanssia, pumppia, kuntojumppaa, kuntonyrkkeilyä. Melkein mitä mieleen juolahtaa.

Ryhmäliikunnanohjaaminen on tullut entistä suuremmaksi osaksi päivittäistä elämääni, ja tällä hetkellä viikkotunteja on huikea määrä. Asiakkaita viikossa taitaa käydä reilu 400 kun laskee jokaisen tunnin kävijämäärät yhteensä. Tulevaisuuden suunnitelmat alkavat olla hyvinkin pitkälti selvillä, ja Salolaiset tulevat näkemään minua helmikuusta lähtien myös Salon KuntoileVillen tiskillä. Muutenkin liikunta tulee valtaamaan vielä suuremman osan päivittäistä rutiinia, kun jätän päätyöni ohjelmistosuunnittelijana helmikuun alussa.

 

Käydyt koulutukset:

Sportius IC -koulutus
Pro Fitness Aerobic Instructor II
Sambic
BoxMove
Zumba (B1, B2)
Zumbatomic
ZumbaToning
IISEE I

Muuta:

LesMills GFMi