Aiva totaalisen uskomatonta. Väsyttää niin sumeesti, ettei ole edes järkeä tämän kanssa. Tosin saattaa johtua siitä, että on illat mennyt todella myöhään, ja aamulla pitää jo ajoissa päästä ylös. Eli unien pituudeksi on jäänyt viittä-kuutta tuntia. Sen lisäksi on ollut tiistaina pumppi, eilen olin spinnissä (Minnan cardio-spinni GFC:llä, tosi hyvä tunti) ja sitten tänää olisi pumppi taas. Ja tietysti lauantaina on taas tanssia ja kehonhallintaa.. Tiistainen pumppi oli kyllä mielenkiintoinen, kun siitä on kuukausi, kun viimeksi olen ohjannut pumppia, ja tietysti oli "pakko" laittaa sitten samat painot kuin viimeksi. Mitä siitä tulikaan.. Katastrofi..
Jalat on ihan muussia. Ja tietysti, kun olin päähäni saanut, että nyt riitti mussuttaminen, ja pitää oikeasti saada ne viitisen kiloa pois, jotka olen kesäkuussa napsinut itselleni, niin oli pakko mennä spinniin. Kuitenkin on koulutus tulossa elokuussa, joten siihen mennessä olisi kiva olla kokemusta spinnistä, etten sitten sen kahden päivän aikana saa mitään hengenahdistusta siellä koulutuksessa. :)
Pride lähestyy. Tosi jees. Pitää huomenna käydä katsomassa kenkiä. Vielä. Mulla ei ole sellaisia baarikelpoisia kenkiä, joten olen yrittänyt katsoa jotain vähän erilaista. Yritän muokata omaa tyyliä vähän johonkin suuntaan, mutta en vielä tiedä vielä, että minkälaiseen :P Perjantaina pitää laittaa farkut jalkaan ja läheä kenkäshoppailemaan :) Heti Marian käsittelyn jälkeen.
Yritän ensi viikollakin käydä spinnissä (tietty spinnikengät on saatava), ja sitten mahdollisesti pumpissa ja ehkä jos oikein tehokkaaksi rupean, olisi kiva myös balancessa käydä. Nyt kun on kuukausikortti hommattuna, niin sitä on sitten teitysti käytettävä :) Ja onhan se niin, että jos on vain kaksi tuntia viikossa, niin kunto pääsee rapistumaan ihan varmasti. Siihen yritetään kovin siis tällä pureutua, että voi sitten ihan hyvillä omilla tunnoilla lomailla liikunnasta, ja jatkaa taas kun syksyllä tunnit alkavat.
Pitää ennen syyskuuta tehdä uusi pumppi taas, ja sitten kuntojumppatunti olisi kiva. Myös tanssitunnin olen luvannut kesäksi tehdä. Tosin, Kaarinassa en ilmeisesti ohjaa enää elokuun jälkeen, joten viitisen kertaa olisi jäljellä näillä näkymin tuota tanssimista. :|