Tällä hetkellä on sellainen olo, että vähän joka asia väsyttää. Sitä tulin miettineeksi, että jos se yleinen väsyminen aiheutti myös tuon käden rikkoutumisen. Onneksi se ei niin kauheasti ole enää sattunut, ja tuntien ohjaaminen menee jo aika hyvin. Noita lääkkeitä pitänee joka tapauksessa ottaa kaikki. On vähän pääkin ollut kipeänä taas, mutta siihen on tulossa jo vähän helpotusta.
Kävin tänään katsomassa silmälasit itselleni, ja molemmat lasit meni uusiksi. Yleislasit ei niin paljon, mutta työlaseihin tehtiin aika paljon muutoksia. Ja on se kiva muutenkin välillä uusia tuota ulkonäköä. Sekä töissä että vapaa-ajalla. Vapaa-aikaa ei edelleenkään ole liikaa, ja melkein jo odotan kesää (vaikka sitä muuten vihaankin), että vähän helpottaa lukujärjestykset.
Toisaalta odotan ihan innoissani, kun meillä alkaa nuo spinnitunnit tässä jossain vaiheessa. Ensimmäisiin spinneihin on jo läjä musiikkia olemassa, ja pitää vaan päästä jossain vaiheessa testaamaan sitä, että miten tuollainen tunti pelittää noin oikeasti. Voi olla, että ensimmäinen tunti tulee olemaan vähän liian rankka. En osaa sanoa.. :)
Töissä on ollut jostain syystä viimeiset pari viikkoa tosi mukava olla. Siis se ei tarkoita, että innolla hypin aamuisin sinne, mutta ainakin pääsen ylös sängystä, ja olen siellä ennen ysiä. Taloudellinen tilanne pelottaa. Irtisanomisia, lomautuksia ym. on koko ajan ja joka puolella tapahtumassa. Eli töissä on ehkä oltava positiivisemmin mielin kuin ehkä haluaisi. Toisaalta, töitä on. Aika paljon taas jälleen vaihteeksi.
Seuraavaksi pitänee painua nukkumaan, että jaksaa huomenna taas. Maria ohjaa huomenna yhden tunneista, etten rasita tuota olkapäätä sen enempää. Kuntojumpat on kuitenkin vielä pidettävänä, eli ihan vapaata en silti saa. Edelleen olen sitä mieltä, että nuo kansalaisopiston tunnit taidan jättää ensi syksynä pois. Raivaan tietä joko vapaa-ajalle, tai sitten muille tunneille. Jos vaikka Paimiossa voisi vielä jatkaa tuntien ohjaamisia :)