Meinattiin järjestää semmoset jo perinteiksi muodostuneet joulunselviytyjäiset Jouluaattona. Ainakin aikaisempina vuosina on ollut todella mukavaa meininkiä noin Joulun jälkeen. Siis heti sukuloimisten jälkeen.
Uskoisin, että luvassa on hengailua, ja mahdollisesti vähän singstaria. Toisaalta, voisi pitää vaikka Röyhkeä Diplomaati -maratonin.. Noita maratoneja kun on muitakin tiedossa samalla viikolla.
Joulun ja uuden vuoden karkeloinnista pitää olla myös rankat kuntoilukuurit, joten olen 27.12. Kuusjoella vetämässä steppiä kinkunsulatuksessa, 28.12. ja 30.12. Paimiossa pumppia, 3.1. Inkereellä kuntojumppaa ja steppiä ja 4.1. Paimiossa pumppia. Eli joulun aikana tulee pidettyä ihan kiitettävästi noita tunteja.
Vuoden vaihteen jälkeen jatkuu sitten normaalilla aikataululla tunnit. Tunteja tulee olemaan puolikas viikossa enemmän. Tanssitunnit jää pois, mutta olen sijaisena Marian Sambicissa (ja tietysti muillakin tunneilla). Myös uusia tunteja alkaa jossain vaiheessa vuotta.