Nyt on pakko ryhdistäytyä. On päässyt ihan lapasesta tää mässäily. Kerta kaikkisesti. Eli nyt yritetään jättää kaikki ylimääräinen mässäily pois. Ei sipsejä, ei karkkia ja kova yritys jättää myös limut pois. En usko, että se tulee onnistumaan, mutta pääasia on, että yrittää edes.
Menen myös lauantaina uimahallille, otan sieltä kymppikortin, ja rupean sitten käymään salilla ja uimassa aina mahdollisuuksien mukaan lauantaisin. En usko, että ainakaan toistaiseksi kerkeän vielä muina päivinä, mutta ehkä kun tunnit siirtyvät "talvilomalle", tulee myös omaa aikaa vähän enemmän.
Kevään lukujärjestyksistä ei ole vielä mitään havaintoa. Nekin pitäisi pikku hiljaa selvittää, että missä ohjataan ja mitäkin tunteja. Että saadaan varmasti kaikki asiat varmistettua ennen kuin keväällä lukujärjestykset alkavat. Ainakin kansalaisopiston tunnit jatkavat.
Mutta tosissaan. Viimeistään Melkein Mässytön Marraskuu ponnistaa käyntiin Kesäkuntoon 2009 -kampanjan, jota ollaan syyskuusta asti jo väännetty. Ainakaan omalta osalta vielä ei olla päästy kummoisiinkaan tuloksiin, mutta toisaalta tämä ylimääräinen mässyttely on varmasti tuhonnut suurimmat tsäänssit.. Mutta nyt se loppuu..
Joulukuulle pitää vielä keksiä joku oma minikampanja, ettei sitten mässyttely jatku myöskään silloin! :)