Korot. Ankeaa. Sanalla sanottuna. Tällä hetkellä on sellainen fiilis vaan. Ei voi mitään. Korot ovat nousseet vuodessa melkein prosenttiyksikön. Eipä siinä muuta, mutta se tarkoittaa, että asuntolainaakin pitää maksaa vähän lisää, jotta sen saa joskus pois. Eilen oltiin pankissa, ja saatiin onneksi suhteellisen hyvä summa kuukausimaksuksi neuvoteltua.
Osingot. Hiljaista on. Olen sellaiseen rahastosysteemiin laittanut kuukausittain rahaa, ja siitä päivästä asti, kun olen sinne laittanut, on se mennyt alas päin. No toivottavasti alamäki ei nyt ihan loputtomiin laske. Summa ei nyt kuitenkaan niin iso ole, että siitä mitään merkittäviä taloudellisia tappioita tulisi, mutta ottaa pannuun tollainen. Ja kovin.
Kehitystä. Tämä on varmaan ainoa positiivinen asia tällä hetkellä. Olen kehittämässä kuntosalikorttijärjestelmää, jolla asiakkaiden saldoja ja kuukausikortteja ylläpidetään. Siinä samassa kehityn itse. Olen saanut paljon uutta aikaiseksi, ja sitä rataa. Pitäisi vielä tehdä tuotesivu tuosta kyseisestä tuotteesta, kunhan saan sen jonkin näköiseen jamaan. Ja sen jälkeen alkaa Julkkarin kehitys. Se tulee olemaan melkoisen tiivistä hommaa siinä vaiheessa. En ole vielä päättänyt, että teenkö sen sitten ihan alusta lähtien uusiksi, vai käytänkö tuota Sulka -julkaisujärjestelmän pohjaa siinä apuna. Toisaalta, puhtaalta pöydältä on aina parempi lähteä liikkeelle.