Isoja muutoksia ensi vuodelle
Samuli Lindgren @ 14.10.2009 | 7:45
Sain viikonloppuna Zumba -koulutuksessa tarpeekseni siitä säätämisestä ja vääntämisestä, mitä eräässä kuntosalissa on, ja päätin etten jatka enää siellä ohjaamista. Turha pilata elämää siihen, että käy siellä ohjaamassa, ja sen jälkeen saa haukut tai jotain muuta shaittia niskaansa. Olen sitä menoa kestänyt kuitenkin toista vuotta, ja rajansa on kaikella.
Tulen ohjaamaan ensi vuonna näin ollen huomattavasti vähemmän tunteja. Toisaalta ihan hyvä, koska kroppa ja mieli kaipaavatkin vähän lepoa. Ja toisaalta, jos tulee uusia tunteja, niin nekin otan iloisesti vastaan. Etenkin Zumba- ja BoxMove -tunteja voisin ohjata enemmänkin. En jättäisi steppejä, pumppeja ja spinnejä kauhean mielelläni pois, mutta niitä ei oikein pysty ohjaamaan ilman laitteita ja välineitä.